Ilmastonmuutos. Nyt

(Otava, 2007, ja Seven, 2008)

”Toiviainen on kirjoittanut dramaattisen mutta vahvoihin tosiseikkoihin pohjaavan kirjan maa-pallon tulevaisuuden näkymistä, jotka hän näkee monin tavoin huolestuttavina. Teksti on sujuvaa, paikoin suorastaan mukaansatempaavaa, pessi-mistisistä sävyistään huolimatta, ja persoonallista otetta sille antaa tekijän kuvaus haastatteluistaan ja tapaamisistaan useiden kansainvälisesti johta-vien ilmastoasiantuntijoiden kanssa.”
– Lauri Jäntin säätiön palkintolautakunta / kunniamaininta 2008

”Toiviaisen teos olisi ilman muuta ansainnut TietoFinlandian. Se, ettei kirjaa asetettu edes ehdolle, kertoo ilmastokriisin yleisestä aliarvioimisesta.”
– Eero Yrjö-Koskinen, Luonnonsuojelija 6/2007

”Uroteko katastrofin torjunnassa … Tämä kirja olisi pitänyt valita Tieto Finlandia -ehdokkaiden joukkoon. Sekin raati suuntaa katseensa menneisyyteen, vaikka tulevaisuus kaatuu päällemme hirveällä jyrinällä.”
– Eero Paloheimo, KirjaIn 1/2008

”Lukijan Tieto-Finlandia -ehdokas … Vuoden paras lukukokemus. … Avaa miltä sivulta tahansa, jää lukemaan aivan haltioituneena.”
– Kaisa Liukkonen, Uudenkaupungin Sanomat 1.11.2007

”Tiedetoimittaja Pasi Toiviaisen teos ilmastonmuutoksen vaikutuksista nykyiseen ja tulevaan maailmaamme on suursaavutus. Toiviaisen keräämä tietoaines on päätähuimaava, ja siitä näkyy paitsi Toiviaisen paneutuneisuus asiaansa, myös itse asian suurenmoinen monimutkaisuus ja -ulotteisuus.”
– Jyrki Alenius, Kymen Sanomat 23.12.2007

”Profeetallinen otsikko Ilmastonmuutos. Nyt on paikallaan. Tämä 2000-luvun alun tärkeimpiin kuuluva teos pitäisi määrätä pakolliseksi tentittäväksi kaikille päättäjille. … Esimerkillisen sujuvaa ja persoonallista tietotekstiä lukee kuin jännityskertomusta.”
– Pertti Koskimies, Opettaja-lehti 2.5.2008

”Pasi Toiviaisen kirjaa Ilmastonmuutos. Nyt on hehkutettu vuosikymmenen tärkeimmäksi tietokirjaksi, eikä syyttä. Kirjailija vyöryttää ilmastonmuutoksen syyt ja seuraukset sellaisella vimmalla lukijalle, että heikkohermoisempi läkähtyy. … Kirjan lähes profeetallisiin mittoihin kasvava loppu on karua luettavaa.”
– U.P., Motiivi 9/2008

”Monipuolisemmin puhutteleva ja ajatuksia herättävä kuin mikään ympäristökirja pitkään aikaan, ehkä ikinä.”
– Eija Koski, Ympäristöasiantuntija-lehti 1/2008

”Toiviaisella on sama ’vika’ kuin hänen paljon siteeraamallaan Pentti Linkolalla: hän kirjoittaa tavattoman sujuvasti, ymmärrettävästi ja iskevästi. Kukaan ei voi Toiviaisen kirjan luettuaan ainakaan väittää, ettei tiennyt ilmastonmuutoksen olevan oikeasti vakava asia.”
– Markus Hotakainen, Tieteessä tapahtuu 2/2008

”Tämä kirja voi muuttaa kertarysäyksellä lukijansa maailmankuvan. Enempää ei tietokirjalta voi vaatia.”
– Viki Salonen, Forssan Lehti 21.5.2008

”Arkkitehti, toimittaja Pasi Toiviainen on kirjoittanut ansiokkaan tietokirjan ilmastonmuutoksen seurauksista. … Suomalaisena esityksenä kirja on herättävä ja ajankohtainen.”
– Markku Heikkilä, Kaleva 28.9.2007

”Kirja on mainio, osittain pateettinen, osittain pelottava ja välillä jopa huvittava kuvaus Toiviaisen tutkimusretkistä ilmastonmuutoksen saloihin. … Toiviainen kertoo ilmastonmuutokseen liittyvistä faktoista, harhoista, uhkista ja tutkimuksesta sujuvasti, myöntäen omat ymmärryksensä rajat.”
– Johanna Mannila, Helsingin Sanomat 20.11.2007

”Tämä tieteellinen julkaisu on erittäin vakava kannanotto ilmastonmuutokseen ja sen seurauksiin planeetallamme. … Enpä ole aikoihin lukenut näin vaikuttavaa, dramaattista, tieteellisesti tutkittuihin ja vahvasti tosiasioihin perustuvaa teosta.”
– Ritva Saario, Lapin Kansa 2.6.2008

”Ilmastonmuutoksen mekanismit aukeavat kirjassa selkeästi. Sitä on helppo lukea. Suoritus on kunnioitettava, sillä ilmastonmuutos aiheena on hurjan moninainen ja laaja. … Kasvutarina Toiviaisen maailmankuvan myllerryksestä imaisee lukijan otteeseensa.”
– Tomi Savolainen, Tekniikka ja Talous 3.12.2007

”Toiviaisen teos on paljon muutakin kuin ilmastotutkimusta ansiokkaasti ja selväsanaisesti yhteenvetävä tietokirja.”
– Jari Lyytimäki, Ydin 4.12.2007

”Tarjolla on epätavallinen yhdistelmä tiedettä ja tunnetta, tulkintoja ja tulevaisuuden arvailua. … tärkeä puheenvuoro maailmassa, jossa tutkijoiden tietämys on entistä kapea-alaisempaa ja tulosten tulkinta varovaista. Harva uskaltaa ääneen sanoa, miltä maapallon tulevaisuus oikeasti näyttää.”
– Tarja Halla, Maaseudun tulevaisuus 2.11.2007

”Luonnontieteilijälle lukeminen on helppoa ja jopa nautinnollista, vaikka teos käsitteleekin monimutkaisia ja ikäviäkin asioita. … Teos tarjoaa eväitä pohdiskeluun aina luonnontieteilijältä uskonnolliselle moralistille.”
– Toni Eerola, Geologi-lehti 4/2008

”Toiviaisen kirja on sujuvaa kieltä, ja se tempaisee alkumetreillä mukaansa henkilökohtaisuudellaan. … Asiatiedollaan, aitoudessaan ja vilpittömyydessään Toiviaisen purkaus haastaa lukijan ajattelemaan tuhon mahdollisuutta ja valmiutta oman elämäntavan muutoksiin.”
– Leena Rantajärvi, Ympäristö 8/2007

”Asiatiedon määrä on hengästyttävä, mutta kun Toiviainen liittää mukaan arkkitehdin urasta luopumisen, oireilunsa ja dokumentinteon aikaiset keskustelut kemisti Charles Keelingin ja monen muun asiantuntijan kanssa, kokonaisuus on kaikessa synkkyydessään harmoninen.”
– Juha Hietanen, Itä-Savo 8.10.2007

”Kirjassa on muutakin imua kuin hälyttävät faktat. Toiviainen on kirjoittanut sen eräänlaiseksi kasvutarinaksi, jossa hän itse havahtuu ilmastonmuutoksen uhkaan, ottaa selvää asioista, pohtii niiden merkitystä ja käy elävää, hyvin perusteltua polemiikkia eri suuntiin.”
– Mikko Puttonen, Yliopisto 22.2.2008

”Tässä kirjassa parasta on ilmastonmuutoksen epäilijöiden motiivien pohdiskelu ja toimintatapojen kuvaus. … Hän kuvaa herkullisesti, kuinka itse muuttui taikurina maata kiertäneestä huolettomasta arkkitehti-opiskelijasta öitään valvovaksi, ympäristöherätyksen saaneeksi toimittajaksi ja maailmanparantajaksi.”
– Seija Holtari, Talouselämä 19.10.2007

”Toiviainen kertoo avoimesti – ja hykerryttävän itseironisesti – myös omasta ekoherätyksestään, fyysisiksi oireiksi yltyvästä maailmantuskastaan ja kehityksestään arkkitehtiopiskelijasta ympäristöaktivistiksi. … Kirjan lukeminen on raskaasta aiheesta ja valtavasta tietomäärästä huolimatta yllättävän helppoa, ja kirja imaisee lukijan otteeseen, josta on vaikea pyristellä irti.”
– Lauri Kajander, Nuorten Luonto 1/2008

”Jos on halunnut tarjota isänpäivälahjaksi syksyn hurjimman kirjallisen trillerin, lahjapaketista on löytynyt Pasi Toiviaisen tietokirja Ilmastonmuutos. Nyt. –Muistiinpanoja maailmanlopusta. Toiviaisen kirja sisältää pikkutarkkaa tieteellistä faktaa ja koko ajan jännittävämmäksi ja ahdistavammaksi käyvän juonen.”
– Pirjo Nenola, Iisalmen Sanomat 11.11.2007

”Mikäli syksyn uutuuskirjoja pitäisi arvioida sen mukaan, miten hyvin ne sopivat joulupukin konttiin, niin tämä kilpailee vihoviimeisen kirjan sijasta. Kenellekään ei voi antaa näin ikävää lahjaa. Sen sijaan uteliaalle ja aiheesta kiinnostuneelle sitä voi suositella, ei kuitenkaan yölukemisiksi.”
– Markku Peltonen, Etelä-Suomen Sanomat 26.11.2007

– – –

”Erinomainen … suomenkielisten alan kirjojen joukossa jopa omassa sarjassaan.”
– kirjailija Risto Isomäki

”Tämän hetken arvokkain tietoteos ilmastokeskustelun kokonaisuuteen … hyvin arvokkaalla ja aidolla tavalla se edustaa myös tulevaisuudentutkimusta – tavalla johon muilla ei ole ollut otetta.”
– Pentti Malaska, Tulevaisuuden tutkimusseuran ja Rooman klubin kunniajäsen

”Miten arvioida erinomaisen hyvä kirja, joka kuitenkin aiheuttaa lukijassaan helposti erittäin vakavaa ahdistusta? Asiaa punnittuani päädyin kuitenkin täyteen viitoseen.”
– Janne Haarni, blogissaan Papukaijapäiväkirjat 13.1.2008

”Toimittaja Pasi Toiviaisen kirja Ilmastonmuutos. Nyt sai minut epätoivoon: elämä muuttuu helvetiksi jos ilmastonmuutos on sitä luokkaa kuin uusimmat tiedearvot olettavat. … Toiviaisen Ilmastonmuutos. Nyt on must-aineistoa yrityksille, koska se avaa silmät näkemään mitä ilmastonmuutos oikeastaan tarkoittaa elämän ja yhteiskunnan kannalta.”
– filosofi Antti Hautamäki blogissaan Kestävä innovaatio 23.8.2008

”Pasi Toiviainen on epäilemättä Pentti Linkolan perillinen, tietoa arvostava ja todellisuuden säälimättä kertova ja kuvaava aito ekovihreä. Kirjoittajana hänestä on paljoon. Ilmastonmuutos. Nyt. on dokumentti, jossa on mediakritiikkiä, itsekritiikkiä, itsetutkiskelua ja omien sisimpien tuntojen paljoutta.”
– Olli Haapala, Ukin uutiset – Uudenkaupungin seudun verkkolehti

”Pasi Toiviaisen Ilmastonmuutos. Nyt. Siinä on kirja, joka ostakaa-lainatkaa-varastakaa, mutta lukekaa. Russowin kylmäpäistä rohkeutta vielä kaksin verroin tässä tieteiskirjailijassa ja sydänvereen kastettua kynää. Kirja vie selkeydessään mukanaan antaen ensimmäistä kertaa kokonaiskuvan.”
– nimimerkki ”kuunsilmu” kirjallisuuskritiikin verkkolehti Kiiltomato.netissä 13.4.2008

”Tarkoitukseni oli kirjoittaa kirjasta jotain heti sen luettuani. Minuun iski kuitenkin pahimman laatuinen kirjoitusblokki. En keksinyt, mitä kirjasta kirjoittaisi. Päätin olla kirjan sisältöä sen kummemmin referoimatta tai analysoimatta. Se ei tekisi oikeutta kirjalle. … Jos joskus luette yhden kirjan suositteluni takia, toivon, että se olisi Ilmastonmuutos. Nyt.”
– Oskari Huusko blogissaan Nuori vihreä mies 19.6.2008

”Viime vuosina rajuimmat lukukokemukset ovat syntyneet tietokirjojen parissa. Pasi Toiviaisen Ilmastonmuutos. Nyt oli järisyttävä, Naomi Kleinin Tuhokapitalismin nousu melkein yhtä hyvä.”
– Vesa Laine, Helsingin Sanomien Kirjoittajapiiri-blogin kommentissa 10.7.2008

”Eipä ole Stephen Kingin teoksetkaan aiheuttaneet vastaavaa kauhua, ahdistusta ja jännitystä.”
– nimimerkki Finnerty Ilta-Sanomien Lukijan ääni -palstalla

”Ihan helvetin hyvä.”
– energiakampanjavastaava Kaisa Kosonen, Greenpeace