Paksunahkaisten miekkamaraton – sensuurikohun jälkipuintia

Pasi Rooma w50Äskettäin työtehtävissäni kirjoittamani blogijuttu ympäristömuutoksen professori Atte Korholan luennon virheistä ja ristiriitaisuuksista sai melkoisen huomion sen jälkeen, kun jutun julkaissut työnantajani yllättäen (12.11.) poisti sen verkosta. Pian juttu kuitenkin palautettiin julkiseksi, ja sain kirjoituksestani kaikenmoista palautetta – muun muassa alkuperäisen blogini lukijakommenteissa sekä kritisoimani luentoillan järjestäneeltä taholta Helsingin yliopistolta. Nyt tämän jatkojutun julkaisen sattuneesta syystä itse.

Yhteistyökumppanin yhteydenotto

Koska juttuni hetkellistä sensurointia perusteltiin työnantajani Yleisradion sanoin sillä, että vedin kirjoituksellani ”maton yhteistyökumppanin alta” (Twitter, 12.11.), eniten kiinnostanee tältä kyseiseltä yhteistyökumppanilta eli Helsingin yliopistolta saamani palaute.

No, saamassani sähköpostiviestissä minun kirjoitustani tai toimintaani ei kritisoitu lainkaan. Päinvastoin, siinä pohdittiin toisenlaisenkin kuin vain Studia Generalia -luentoihin liittyvän yhteistyön mahdollisuutta. Ajatuksena oli, että toimittajat ja tutkijat tulisi saada yhteen pohtimaan, miten tiedeviestintää  voisi hedelmällisesti kehittää aidosti keskustelevaan ja kriittiseen suuntaan. Kuviota on sittemmin pohdittu myös puhelimitse.

Mattoa ei oltu vedetty yhtään minnekään.

Nobel-puhe vai jotain muuta – myönnän virheeni

Kohublogistani seurasi myös se, että jutun lukijakommenteissa etsittiin ahkerasti asiavirheitä minunkin väittämistäni. Kaksi pikkuvirhettä tosiaan löytyikin.

Nimimerkki ”Dia” kirjoitti: ”Nobelia saadessa ei pidetä puhetta, vaan luento. Sivu minne linkkasit, ei sisällä edes tätä luentoa, kuten annat ymmärtää”.

Totta. Paul Krugmanin todellinen Nobel-luento löytyy tietysti helposti Nobel-komitean omilta verkkosivuilta. Se ei siis sisällä niitä tutkijanohjeita, jotka Korhola sanoi Krugmanin ”Nobel-puheesta” lainanneensa. Itse asiassa epäilinkin tätä, mutta en tarkistanut asiaa kunnolla. Kaivoin vain esiin sen puheen, josta Krugmanin tutkijanohjeet löytyivät – selityksineen. Virheeni oli siis se, että luotin Korholaan, enkä tarkistanut tietoa. Pahoittelen.

IPCC: Suomi lämpenee 6 astetta – toinen virheeni

Toinen virheeni oli, kun väitin tämän Nelosen uutisten IPCC-uutisoinnin olleen ihan kohdillaan: ”Suomen lämpötila voi nousta jopa 6 astetta tällä vuosisadalla. Tämän paljastaa YK:n odotettu ilmastoraportti, joka julkistettiin tänään Tukholmassa” (blogini kohta 9).

No, ei se ollut. Korhola sen sijaan oli oikeassa. Tosiasiassa IPCC:n uusi AR5-raportti ei kerro Suomen lämpenemisestä erikseen mitään. Mutta, kuten todettua, Suomen luvut julkistettiin raportin kanssa samassa Ilmatieteen laitoksen järjestämässä julkistamistilaisuudessa, joten lapsus on ymmärrettävä. Itse en puolestani yksinkertaisesti huomannut Nelosen viitanneen raporttiin noin suoraan, vaan ajattelin koko ”Suomi lämpenee 6 astetta” -uutisointia laajempana ilmiönä kuin pelkästään Nelosen uutisena.

Koska Korholan luennon keskeinen teesi oli, että ilmastouhkaa liioitellaan, minusta tässä yhteydessä olennaisinta on kuitenkin huomata Korholan täysin sivuuttaneen otsikkoon kätkeytyneen piilevän ilmastonmuutoksen vähättelyn, josta olen kirjoittanut laajemmin aiemmin. Jos nimittäin maapallo voi tällä vuosisadalla lämmetä noin 5 astetta, niin tällöin Suomi voi puolestaan lämmetä jopa 10 astetta – tai enemmänkin.

Suomen lämpenemiseen 6 asteella riittää jo runsaan 2 asteen globaali lämpeneminen. Tämä tieto kuuluu ihan ilmastotieteen perusteisiin.

Ilmastoskeptikot ja juupas-eipäs

Ilmastoskeptikotkin – tietysti – ilmoittivat omissa kommenteissaan minun syyllistyneen virheisiin. Muutaman he mielestään jopa yksilöivät. Varsinaiseen tyhjänpäiväiseen juupas-eipäs-väittelyyn en kuitenkaan aio nyt(kään) osalllistua. Se on jo nähty. Yhtä skeptikkoväitettä – sitä vakavimmin otettavalta vaikuttavaa – voin kyllä lyhyesti kommentoida. Sen mukaan kehuin John Fyfen ryhmän analysoimia ja nykylämpenemistä ”liioittelevia” malleja liikaa, jopa ”täydellisesti” toimiviksi (blogini kohta 11). Palaan tähän HC-inttämiseen kuitenkin vasta tämän juttuni lopuksi.

Paksunahkaisten miekkamaraton

Lisäksi sain runsaasti kommentteja jutussa käyttämästäni tyylistä. Monelle kommentaattorille varsinkin juttuni kiihkeyttä oli vaikea tajuta. Esimerkiksi nimimerkki ”Mimmimaria” kirjoitti näin: ”Asioiden esittämisen tavasta turhautuneisuus näkyi kuitenkin useammassa kohdassa niin, etten asiasta samaa mieltä olleenakaan pysynyt aina samassa tunnemyrskyssä mukana.” Hyvin formuloitu kommentti. Ymmärrän yskän.

Ainakin niille, jotka tulivat nyt sensuurikohun myötä ensi kertaa seuranneeksi ilmastodebattia kuumimmillaan, saattoi tulla järkytyksenä, että hurjimmillaan väittely tosiaan on melkoista ”miekkailua”, kuten sitä parissakin eri yhteydessä somessa nyt luonnehdittiin. Ja jos jo oma kirjoitukseni oli varsin kärkevä, niin blogini jatkokeskustelusta löytyy sitten monia kommentteja, jotka ovat silkkaa loanheittoa. Tämän lajin harrastajille kasvaakin aika pian melko paksu nahka.

Mitä taas ”Mimmimarian” havaitsemaan turhautuneisuuteeni tulee, lienee hyvä tietää, että olen ottanut professori Korholan kanssa aivan samoista teemoista yhteen jo useammin, tyypillisesti lehtien mielipidepalstoilla ja kerran myös TV2:n Pressiklubissa (2007). Ja aina Korholan viesti on ollut se sama: ilmastouhkaa liioitellaan. Pahimmillaan hän on syyttänyt, että liioittelu on vieläpä täysin tietoista; että media repii ylidramaattisia otsikoita saadakseen lukijoita, (muut) tutkijat itselleen ”oman palstatilan raivaamiseksi” ja ympäristöjärjestöt heruttaakseen tukijoiltaan rahalahjoituksia.

Jotta turhautumistani voisi jotenkin ehkä ymmärtää, otetaanpa pari muistutusta vuosien varrelta.

Grönlannin sulaminen ja media

Alkuvuodesta 2007 professori Korhola kirjoitti Helsingin Sanomiin (4.2.2007) pitkän artikkelin siitä, kuinka ilmastonmuutoksesta liikkuu liikaa ilmiötä liioittelevia myyttejä. Tuossa jutussaan hänen tärkein esimerkkinsä median harrastamasta liioittelusta oli eri viestimissä levinnyt uutinen, jonka mukaan Grönlannin mannerjään sulaminen ”nostaa merien pintaa jopa kuusi metriä vuoteen 2100 mennessä”.

Näin tuolloin oli todella uutisoitu muun muassa YLEn netissä, vaikka alkuperäisessä tiedelehti Sciencen artikkelissa kyllä selitettiin, että vuoteen 2100 mennessä maapallon lämpeneminen voi ”vain” ylittää sen kynnyksen, joka johtaa mannerjään lähes täyteen sulamiseen ja kuuden metrin vedenpinnan nousuun – kenties noin 400 vuodessa. Liioittelu oli tosiasia.

Mutta, kuten omassa vastauksessani (HS, 11.2.2007) huomautin, Korhola näki tässäkin tapauksessa vain liioittelun, ei samaan uutiseen liittynyttä vähättelyä. Kun näet YLEn tv-uutiset pian ”korjasi” sattuneen virheen, nyt merenpinnan uutisoitiin nousevan yhden metrin tuhannessa vuodessa. Pieleen meni taas, mutta tällä kertaa toiseen suuntaan.

Miksi siis – taas kerran – liioittelu oli pahasta, mutta vähättely oli OK?

Grönlannin sulaminen ja tutkijoiden sanoma

Kaksi vuotta myöhemmin Korhola palasi Grönlanti-kysymyksen äärelle (HS, 2.4.2009). Hän oli mielipidekirjoituksessaan yhä vain sitä mieltä, että mannerjään sulaminen nähtiin liioitellussa valossa. Nyt hän kirjoitti Grönlannin jäätiköiden virtausnopeuksien ”palautuneen lähtöuomiinsa” ja uumoili jopa koko Grönlannin sulamisen olleen aivan luonnollista laatua. Näkemystään professori perusteli viimeisimmän American Geophysical Unionin (AGU) tiedekokouksen ”sanomalla”.

Minä vastasin (HS 9.4.2009). Huomautin, että tosiasiassa kyseisessä kokouksessa puhuneiden tanskalaistutkijoiden mukaan havainnot kylläkin todistivat purkujäätiköiden virtaamien ”nopeaa kiihtymistä”. Samoin yhdysvaltalaistutkijat raportoivat ”jäätiköiden virtausnopeuden laaja-alaisesta ja huomattavasta kiihtymisestä”. Kolmas tutkijaryhmä puolestaan todisti, että Grönlannin sulaminen nosti nyt merenpintaa tuplasti nopeammin kuin viisi vuotta aiemmin juuri siksi, että jäätiköt purkautuvat mereen entistä vauhdikkaammin. Lisäksi kokouksessa sulamisen raportoitiin ulottuvan yhä ylemmäs jäätikön keskiosiin ja tilanteen kokonaisuutena johtuvan ”selvästi” ilmastonmuutoksesta.

Korholan tulkinta jäätikkötutkijoiden sanomasta oli erikoinen. Vähintäänkin vähättelevä, sanoisin.

Pohjoisen pysyvän merijään sulaminen vahvasti liioiteltua?

Arktisen merijään sulamisesta johtuvan huolestuneisuuden toppuuttelu on ollut yksi Korholan lempiaiheita. Vuoden 2007 jutussaan hän kirjoitti, että koska merijään kehityksestä on kunnollista satelliittimittausdataa vasta 1970-luvulta alkaen, näiden mittausten tuloksista ei voi tehdä minkäänlaisia ”luotettavia johtopäätöksiä”.

Kun sitten huomautin, että  pohjoinen pysyvä merijää oli kuitenkin jo tuolloin, vuosiin 2005–2006 mennessä, supistunut sentään ”jopa neljänneksellä”, Korhola katsoi, että väitteeni oli – yllättäen – ”vahvasti liioiteltu”. No, tuossa vaiheessa kesäaikaisen – eli pysyvän – merijään laajuus oli supistunut noin 24 prosenttia. Mielestäni arkikielessä neljännes oli näin ollen ihan hyväksyttävä määre.

Nyt, vain jokunen vuosi myöhemmin, pohjoisen pysyvän merijään laajuus on supistunut jo yli kolmanneksen. Ja tilavuus noin kaksi kolmannesta. Vahvaa liioittelua?

Professori ja poikkeuksellisen nopea lämpeneminen

Kaikkein vakavin ja merkittävin vähättely Korholan edellä mainituissa kirjoituksissa oli kuitenkin se, kun hän ilmoitti, että ”käsitys nykyisen lämpenemisen poikkeuksellisesta nopeudesta” on pelkkä ilmastomyytti, josta ”olisi jo aika luopua”. (HS, 4.2.2007)

Korhola perusteli näkemystään näin: ”Kun maapallon keskilämpötiloja tutkitaan pitkällä aikavälillä, eivät suuretkaan lämpötilan muutokset ole harvinaisia. Esimerkiksi noin 11 000 vuotta sitten maapallon lämpötila kohosi 4–6 astetta vain muutamassa vuosikymmenessä.” Toisin sanoen Korhola, jonka erikoisalana on “pitkän aikavälin ympäristömuutokset”, väitti nykyistä geologista lämmintä jaksoa, holoseenia, edeltäneen jääkausijakson päättyneen kuin seinään, vain muutamassa kymmenessä vuodessa.

Minä, pahainen toimittaja – tai arkkitehti, kuten blogijuttujeni kommenteissa jatkuvasti huomautellaan – älähdin tästäkin. Opastin professoria, että hänen mainitsemansa äkkilämpeneminen oli vain paikallinen ilmiö, eikä se suinkaan koskenut koko maapallon keskilämpötilaa. Globaalisti jääkautta seuranneen lämpenemisen tiedettiin kyllä vieneen useita tuhansia vuosia. (HS, 11.2.2007)

Nyt uusimmat tutkimukset ovat viimeistään tehneet tämän tapauksen aivan selväksi (kuva alla). Nykyinen lämpeneminen on poikkeuksellisen nopea, lämpenipä maapallo tällä vuosisadalla 2, 3 tai vaikka 5 astetta.

shakun_marcott_hadcrut4_a1b_eng

Kuva: Maapallon keskilämpötila viimeisten 20 000 vuodelta ja ennuste vuoteen 2100 – 3 asteen lämpenemisellä. (Lähde: Jos Hagelaars.)

Eli, ”Mimmimaria”, tulkitsit aivan oikein. Olen totta totisesti turhautunut. Nyt näissä kahdessa Korhola-blogissani olen kirjoittanut vain yhden luennon ja kahden lyhyen lehtitekstin valikoiduista ongelmista. Enempäänkin olisi ainesta. Ei mielestäni tällaista hölynpölyä pitäisi professoritasolta jatkuvasti suoltaa.

Ilmastomallien ”täydellisyydestä”

Ja kuten luvattua, lopuksi vielä siitä skeptikkoväittämästä, jonka mukaan kehuin kohujutussani John Fyfen ryhmän analysoimia ja nykylämpenemistä ”liioittelevia” malleja liikaa, jopa ”täydellisesti” toimiviksi (blogini kohta 11).

Nimimerkki  ”Fyysikko minäkin” kirjoitti lukijakommenttinaan: ”jos malli kuvaa luotettavasti menneisyyden kehityksen, se johtuu yleensä siitä, että menneisyyden tunnettua kehitystä on käytetty mallin rakentamisessa. Toiseksi, kun tieteessä sanotaan jonkin mallin kuvaavan ilmiön ’täydellisesti’, sen pitää todella tarkoittaa sitä, ts. näkyviä eroja ei saa olla. Kuvassa oleva käppyrä on kaukana täydellisestä sovituksesta.”

Fyfe et al 2013

Kuva: Lämpötilahavaintojen trendi (punaiset viivat) ja mallilaskelmat (musta ja harmaa). (Lähde: Fyfe et al. 2013. Nature Climate Change.)

Kaksi asiaa: Ensinnäkään menneisyyttä ei sellaisenaan käytetä mallien rakentamiseen. Ainoastaan maailman toiminnasta havaittuja ilmiöitä, jotka johdetaan matemaattisiksi kaavoiksi. Mallin toiminta alkaa nollasta, se laskee todellisuutensa aivan itse. Silti, mallit toimivat huikean hyvin. ”Niin yläilmakehän suihkuvirtaukset kuin matalapaineiden radat malli löytää oikeille paikoilleen”, on ilmatieteen emeritusprofessori Juhani Rinne ihastellut ilmastomallien yleistä tarkkuutta jo vuosia sitten.

Toiseksi, aivan kaikkia ilmastojärjestelmän yksityiskohtia ilmastomallit eivät tietenkään voi mallintaa. Sitä varten meidän pitäisi rakentaa toinen tismalleen, atomilleen samanlainen maapallo. Ei onnistu. Jonkin verran poikkeavuutta pitää siis sallia ja mitä lyhyempää aikaväliä tarkastellaan, sitä enemmän klappia tietysti helposti tulee.

Kuten jo alun pitäen totesin, kyseiset mallit on kehitetty pitkän aikavälin muutosten ennakoimiseen. Tämän tehtävänsä ne ovat hoitaneet täydellisesti. Fyfen analyysissä todellinen, mittauksin havaittu pitkän aikavälin trendi (punainen suora viiva, kuva yllä) osuu täysin yhteen mallien laskeman trendin kanssa (musta vinoraidoitettu alue). Lyhyemmän aikavälin vaihtelu on tässä pelkkää kohinaa. Se pitää vain hyväksyä.

Eri asia tietysti on, jos poikkeama käy erityisen suureksi ja vieläpä venyy ajallisesti merkitsevän pitkäksi. Mutta tähän mennessä havaittu 15 vuoden alailmakehän lämpenemisen hidastuminen ei vielä malleja romuta. Korholaa siteeraten: ”No, onko tämä nyt sitten tarpeeksi pitkä aika tehdä mitään havaintoja? No, ei tietenkään ole”.

Maapallon lämpenemisen hidastuminen peruttu?

Sitä paitsi, mielenkiintoisen uuden lisänsä tähän viime vuosina skeptikkoja villinneeseen keskusteluun maapallon lämpenemisen pysähtymisestä toi juuri äskettäin Kevin Cowtanin ja Robert Wayn uusi tutkimus, jonka mukaan ilmiö olisikin suurelta osaltaan – ellei jopa kokonaan – vain illuusio.

Uuden tutkimuksen mukaan lämpenemisen hidastumisilmiö johtuisikin lähinnä siitä, että se kyseinen mittaussarja, jossa hidastuminen erityisesti näkyy (HadCRUT4), kattaa vain noin 84 prosenttia maapallon pinnasta. Tässä sarjassa mittausten ulkopuolelle ovat jääneet muun muassa napa-alueet, joista erityisesti arktiksen kuitenkin muuten ymmärretään lämmenneen viime vuosina nopeasti.

Muiden havaintosarjojen, kuten erityisesti NASAn GISS-sarjan pohjalta uusi havainto ei olisikaan yllätys. NASA GISS-mittaukset ovat nimittäin jo pitkään ottaneet napa-alueet paremmin huomioon, ja niissä mitään lämpenemisen hidastumista ei ole juuri näkynytkään.

Saa nähdä. Seuraavaa kohua odotellessa.

Pasi Toiviainen

Advertisements
This entry was posted in Ilmastonmuutos, Media, Pasi. Bookmark the permalink.

2 vastausta artikkeliin: Paksunahkaisten miekkamaraton – sensuurikohun jälkipuintia

  1. Paluuviite: Professori Atte Korhola ja hölmöläisten ilmastonmuutos | Pasi Toiviainen:

  2. Paluuviite: Professori Atte Korhola ja hölmöläisten ilmastonmuutos 2 – sensuurikohun jälkipuintia | Pasi Toiviainen:

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s