Super-energiatalot riskialtis ratkaisu ilmastokriisiin

Alla oleva teksti on Pasin kolmas (3/4) kolumni Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn
a
u-lehdessä vuosina 2011-2112. Se on julkaistu au:n numerossa 2/2012:

Pasi w50Minusta on – oikeastaan vaivihkaa – tullut luon­nonmukaisen rakentamisen puolestapuhuja. Jopa sinänsä ekologisissa rakennuksissa vie­rastan kovia, teknologisia ratkaisuja. Kovin pitkään en silti ole ajatellut näin. Päinvastoin. Mikä siis on muut­tunut?

Alun perin uppouduin ekorakentamisen maail­maan vuonna 1990, kun aloitin opintojeni ohella työt ekorakentamisen pioneerin Bruno Eratin arkkitehti­toimistossa. Omaksuin hänen ajatuksistaan paljon. Mutta en kaikkea.

Keskeisin oivallus oli, että ylivoimaisesti suurimman ekologisen jalanjäljen rakennuksen koko elinkaaren ai­kana jättää sen energiankulutus. Siihen verrattuna vaikkapa rakennusmateriaalien tuottamiseen tai itse rakentamiseen käytetty energia on marginaalista.

Tämän opin sisäistin hyvin. Olin jo tuolloin hyvin huolissani ilmastonmuutoksesta, joten oli selvää, että taloista piti saada ehdottoman energiapihejä. Raken­nusten suuntaamisesta, aukotuksesta, massoittelusta ja lämpövyöhykkeisiin jakautumisesta niin, että ne hyödyntäisivät mahdollisimman tehokkaasti aurinko­energiaa – niin aktiivisesti kuin passiivisestikin – tuli it­sestäänselvyys.

Sen sijaan monet muut oppi-isäni hellimät ajatuk­set, kuten terveellinen sisäilma, rakenteiden hengittä­vyys ja painovoimainen ilmanvaihto, eivät minua juuri kiinnostaneet. Muistan, kuinka kesällä 2000 eräällä EKO-SAFAn ekskursiolla ruotsalaisiin ekokohteisiin tus­kastelin perehtymistämme painovoimaisella ilman­vaihdolla toteutettuihin toimistoihin ja kouluihin. Hie­noa, mutta entä energiakysymys, se pääasia, jupisin it­sekseni. Olisi yksi ilmastokatastrofi, joka pitäisi estää.

Joka tapauksessa, vähintään koko 1990-luvun Suo­messa rakennusalalla vallitsi tilanne, jossa ekologiselle suunnittelulle ei ollut vielä kysyntää – olivatpa ekoide­oiden painotukset sitten mitkä tahansa. Jopa Eratin ekologiseen suunnitteluun ”erikoistuneessa” toimis­tossa ekohankkeina tehtiin vain satunnaisia yksityista­loja, kun valtaosa töistä edusti aivan tavanomaista ra­kentamista.

Sitten 2000-luvun puolelle tultaessa asetelma muuttui. Ensin maailmalla ja jokusen vuoden viiveellä myös Suomessa havahduttiin toden teolla ilmaston­muutoksen uhkaan. Nyt Euroopan unionissa vaadi­taan jopa nollaenergiarakentamista ja Suomessa kiris­tetään vauhdilla energiamääräyksiä. Yhtäkkiä ekota­loista puhutaan käsitteillä matalaenergiatalo, passiivi­talo, nollaenergiatalo ja plusenergiatalo.

Rakennusten energiankulutus on siis vihdoin saa­nut tarvitsemansa huomion. Lähitulevaisuudessa pas­siivirakentamisesta vaikuttaa olevan hyvää vauhtia tu­lossa uusi standardi. Hienoa, oikeasti!

Vai onko?

Olin pitkään yhtenä äänenä mukana vaatimassa passiivitalojen ja muiden huipputehokkaiden energia­talojen tulemista. Olen kuitenkin sittemmin alkanut empiä. Passiivitalo sekä sitä tehokkaammat nolla- ja plusenergiatalo nimittäin vaativat elimellisesti läm­möntalteenotolla varustetun koneellisen ilmanvaih­don. Ne ovat täysin riippuvaisia tekniikan toimivuu­desta ja sähköstä.

Toisaalta vuosi vuodelta minusta on alkanut vaikut­taa selvemmältä, että ilmastokatastrofia ei enää voida estää. Esimerkiksi Jäämeri menettää taatusti pysyvän jääpeitteensä ja on tulevaisuudessa sula ainakin kesäi­sin. Tutkijoiden mukaan tätä ei estä enää mikään, ja ny­kytiedon valossa uhkakuva toteutuu 10–20 vuodessa.

Jäämeren sulamisen seurauksia voi vain arvailla, mutta kyse olisi massiivisesta ekologisesta ja ilmastol­lisesta mullistuksesta, joka vaikuttaisi ympäri pohjoista pallonpuoliskoa. Grönlanti lämpenisi niin paljon, että sen mannerjäätikkö olisi tuomittu sulamaan – hitaasti, mutta kokonaan. Siperian ja Alaskan ikiroudan sulami­nen kiihtyisi ja niistä vapautuisi ilmaan yhä enemmän hiilidioksidia…

Yksin jo tämä ilmastollinen mullistus saattaa järkyt­tää yhteiskuntiemme toimintaa niin, että paitsi säh­kön, myös teknisten järjestelmien huollon ja varaosien järjestyminen käy epävarmaksi. Saisimmeko tarvitse­maamme tuontisähköä ja tuontipolttoaineita? Kuinka ilmastokriisin ensi aallon tuottamat ongelmat heijas­tuisivat maailmantalouteen ja yksittäisiin kuluttajiin?

Niinpä, kun muutama vuosi sitten luonnostelin va­kavissani omaa ekotaloa, huomasin, että moista haa­voittuvaa teknotaloa en itselleni haluaisi. Jos se vielä tiivistettäisiin ja eristettäisiin muoveilla, niin kuin nyky­ään tapana on, se olisi teknojärjestelmän romahtaessa kuin pullo, jossa ilma ei vaihdu ja jonka lämpötalous on sekaisin.

Sinnittelisinkin itse tulevaisuudessa mieluummin aidosti passiivisille eli ei-koneellisille järjestelmille pe­rustuvassa matalaenergiatalossa, jossa olisi hengittä­vät puupohjaiset rakenteet ja painovoimainen ilman­vaihto. Talon energiansäästö olisi poistoilman lämpö­häviöiden takia ”vain” noin puolet verrattuna standar­diratkaisuun, mutta toisaalta tämä tilannehan paranee kuin itsestään, kun ilmasto lämpiää.

Ja niin kliseistä kuin se onkin, paras ekoratkaisu on villapaita.

Pasi Toiviainen

Mainokset
Kategoria(t): Arkkitehtuuri, Ekorakentaminen, Ilmastonmuutos, Pasi. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Super-energiatalot riskialtis ratkaisu ilmastokriisiin

  1. Juhana Harju sanoo:

    Olen myös niukasti teknologiaa sisältävien ekotalojen kannalla. Kovin teknologiset asumisratkaisut merkitsevät usein ns. ”äly”teknologiaa eli langattoman teknologian tai datasähkön käyttöä. Vaikka ratkaisut voivat olla teknisesti hyvinkin toimia, ne lisäävät altistusta sähkömagneettiselle säteilylle. Se ei ole yhdentekevä asia.

    Langaton teknologia lisää altistumistamme mikroaaltosäteilylle ja datasähkö aiheuttaa transientteja sähköverkkoon eli synnyttää ns. likaista sähköä. Molempien sähkösaasteiden muotojen on todella monissa tutkimuksissa havaittu aiheuttavan haitallisia biologisia ja terveydellisiä vaikutuksia. Ollakseen ekologista asumisen täytyy ottaa huomioon myös tältä osin vaikutukset ihmisen terveydelle. Ihminenkin on osa ekosysteemiä.

    Myös arkkitehtien ja asumistekniikkaa suunnittelevien insinöörien ammattitaitoon pitäisi nykyään kuulua sen, että he tuntevat sähkömagneettisen säteilyn haitat ja pyrkivät minimoimaan asukkaiden altistumisen niille asunnoissa ja toimistorakennuksissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s