Marjapuskia ja omenapuita – pohdintoja Eko-Viikin laitamilta

Alla oleva teksti on Pasin toinen (2/4) kolumni Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn
a
u-lehdessä vuosina 2011-2112. Se on julkaistu au:n numerossa 9/2011:

Pasi w50Eräänä alkusyksyn keskiviikkona sain kuunnella koko päivän kulttuuritoimittajapuolisoni jatkuvaa manaamista. Sadatteluja seurasi yleensä siteeraus kirjasta. Hän luki Seppo Konttisen tuoretta kirjaa Suomalainen ruokalasku (Sil­tala, 2011). Sen perusteella kaikki nykyisessä ruoantuotannos­samme ja ruokakaupassa tuntuu olevan päin honkia.

Ensinnäkin ruoantuotanto on alakohtaisesti tyypillisesti vain parin suuren valmistajan temmellyskenttä. Esimerkiksi meijeriteollisuutta hallitsee Valio, ja leivonnaisia tekevät Fazer sekä Vaasan & Vaasan. Ja niin edelleen. Elintarvikekaup­pa taas on kahden ketjun, SOK:n ja Keskon, keskinäinen kauppa.

Alalla kyllä vakuutetaan käytävän kovaa kilpailua, mutta todellisuudessa tämä loistaa poissaolollaan ja suuret jyräävät. Mitä kilpailua on siinä, että molemmat suuret keskusliikkeet myyvät samoja suurvalmistajien hunajamari­noituja mössöjä, ihmettelee Konttinen. Lopputulos on, että meille suomalaisille myydään huonoa ruokaa, mutta ruokalasku on Euroopan kolmanneksi kallein.

Silti kuntapoliitikoiden ja yhdyskuntasuunnittelijoiden siunauksella keskusliikkeille kaavoitetaan ja rakennetaan yhä vain uusia hehtaarihalleja, joiden kattojen alle siirtyvät myös monet muut tärkeät palvelut, kuten vaikkapa apteekit. Näin vahvistetaan kansalaisten autoriippuvuutta ja tapetaan viimeisetkin sinnittelevät kylä- ja kaupunginosakeskukset. Erilaiset pientuottajat, pikkupuodit ja erikoisliikkeet on ajettu sukupuuton partaalle.

Konttisen käsittelemät poliitikkojen arveluttavat kytkökset, elintarvikealan verotukikummallisuudet ja keskusliikkeiden asiakkailleen luomat etukorttikoukutukset ovat omat surulliset tarinansa, mutta raskaimmin ruokakult­tuuria harrastava puolisoni kirosi, kun kyse oli ruoan laadusta. Tai laaduttomuudesta.

Toisaalta, kyllä kolahti minuunkin kuulla esimerkiksi, että broilerinlihaan pumpataan vettä ihan vain tämän myyntipai­non lisäämiseksi. Meille siis myydään vettä lihana! Tai entä sitten se, että HK:n metrilenkkiä, jossa ei ole lainkaan lihaa, vaan ainoastaan 73 prosenttia lihaan verrattavia ainesosia, mainostetaan paketissa tekstillä ”100 % suomalaista lihaa”. Huiputusta, sanoisin. Tuona keskiviikkoiltana puhisimme lopulta kumpikin kiukusta.

Entä miten ihmeessä tämä kaikki liittyy rakentamiseen ja arkkitehtuuriin?

Siten, että kaikki liittyy kaikkeen. Hypermarkettikulttuurin vaikutus palvelujen saavutettavuuteen ja kaupunkielämään on ilmiselvä, ja laajemmin ottaen kyse on siitä, millaisia kehityskulkuja olemme itse kukin työssämme ja siviilielämäs­sämme tukemassa ja puolustamassa.

Vastavoimia elintarviketuotannon ja -kaupan keskittymi­selle on nähtävissä lisääntyvässä kiinnostuksessa lähi- ja luomuruokaan sekä kaupunkiviljelyyn. Ihmiset haluavat tietää, mitä oikein suuhunsa laittavat sekä tehdä omasta elämästään ekologisesti mielekkäämpää.

Muutimme itse juuri tänä kesänä Viikkiin, Koillis-Helsin­kiin. Asuntoon liittyy pieni, noin 3 kertaa 7 metrin kokoinen ja puoliksi terassiksi laitettu piha, jolla ennätimme jo aloittaa kotitarveviljelyn varovasti salaateilla ja yrteillä. Ensi vuonna oman laajemman pihaviljelyn lisäksi aiomme vallata myös taloyhtiön pihoja marjapensaille ja hedelmäpuille. Ja sitten tietysti laajennetaan edelleen ja yritetään puskea kaupunki­viljelyä muuallekin tänne Viikin pohjoisimmille kulmille.

Itse asiassa sekin, miten Viikkiä on kaiken kaikkiaan rakennettu, suututtaa.

Viikkihän tunnetaan nimenomaan sen eteläisestä, ensin rakennetusta osastaan, Eko-Viikistä, jonka suunnittelusta järjestettiin vuonna 1995 kaavakilpailu. Osallistuin itsekin kisaan – ihan kelpo menestyksellä – mutta sittemmin olen seurannut alueen kehittymistä toimittajana. Mieleeni on syöpynyt, kuinka 90-luvun lopulla Eko-Viikin valmistuessa Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston edustajat vakuutti­vat, että myöhemmin rakennettavissa Viikin pohjoisissa osissa hyödynnetään sitten ekoalueesta saatuja oppeja.

Vaan onko hyödynnetty? Ei, vaikka esimerkiksi aurinko­energian hyödyntämisessä Eko-Viikki ylitti odotukset. Ei, vaikka Eko-Viikin miellyttävä, hyöty- ja muun kasvillisuuden pehmentämä – mutta kuitenkin selvästi urbaani – miljöö on Suomessa poikkeuksellisen ihmisläheistä ja onnistunutta. Alue onkin erittäin suosittu, ja asuntojen hinnat ovat nousseet nopeasti.

Sen sijaan tänne pohjoisempaan Viikkiin on rakennettu samaa perusbulkkia kuin aikaisemminkin. Rakennusten energialuokitukset ovat tyypillisesti juuri ja juuri alimpien vaatimusten mukaisia. Meidänkin D-energialuokan talossa oli paljastunut heti tuoreeltaan pahoja lämpövuotoja, joita on sitten yritetty jälkikäteen paikkailla. Kaikki sisäseinien nurkat on ”viimeistelty” paksuilla ”möntsäliitti”-massakerrok­silla, kun muuten ei ole osattu tehdä ilmatiivistä jälkeä. Ympäristö on varsin tiivistä ja kovaa. Puurakenteiset päiväkodit ja paanukirkko ovat jokapäiväisiä ilonaiheita, mutta muuten täällä paistatellaan Eko-Viikin imagon jälkihehkussa.

No, nykyiset asuinalueet on jo rakennettu, voitot niistä kääritty, ja nyt ne pitää sitten jälkijättöisesti yrittää ekologi­soida. Saa nähdä, mikä merkitys meidän sissiviljellyillä marjapuskillamme ja omenapuillamme voi tässä operaatios­sa olla.

Pasi Toiviainen

Advertisements
Kategoria(t): Arkkitehtuuri, Ilmastonmuutos, Kaupunkisuunnittelu, Media, Pasi. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Marjapuskia ja omenapuita – pohdintoja Eko-Viikin laitamilta

  1. Kyllä se on juuri näin. Kotimainen ruoka, kausiruoka, lähiruoka – nämä pitäisi saada ylös ja pitkiin globaaleihin ketjuihin perustuvat S ja K ryhmien dominoima ruokakauppa alas. Hinta ei saa ratkaista kaikkea. Ihmettelin juuri Forssassa sikäläistä Prismaa. Se on kuin Ideapark. Ihan käsittämättömiä investointeja.

  2. Jyri Jaakkola sanoo:

    Hommaa taloosi Solixi niin D-energialuokka muutuu parhaaksi A-luokaksi. Ei tarvitse edes tiivistää nurkkia. Rahaa säästyy ja talon ulkonäkökin paranee. Marjapuskien kanssa voi sitten hyvillä mielin harrastella kun on isot asiat kunnossa.

  3. Jyri, koska tunnen Solixisi, tuo ”talon ulkonäkökin paranee” herytti hyvät naurut. 😉 Meidän rivitalo on itse asiassa kulmakunnan fiksuimman näköinen. Katolle voisi kyllä paneeleita asentaa, kunhan vain Suomessakin voisi – vihdoin – pientuottajakin myydä ylijäämäsähköään!

  4. Jyri Jaakkola sanoo:

    Paneeleissa on kuten tiedät surkea hyötysuhde eikä niillä tee talvella mitään. Lämpöä täällä tarvitaan, ja kilowattitunteja, ja talvella. Sähkön myynti kesällä on huono business, veikkaan että ne marjapuskat tuottaa paremmin.
    Ulkonäkö ja voimaloiden missikisa on kuitenkin ehkä se toissijainen juttu, ne saattaa jäädä taustalle ennustamassasi ilmastokatastrofissa. Ei kukaan edes katolle katsele, jalkoihinsa kaikki tuijottaa. Olen seurannut, yli 90% kadulla kulkijoista ei Solixia edes vilkaise.
    Saattaa olla tärkeämpää että on talvella lämmintä eikä ole muista riippuvainen eikä energia maksa mitään – jos vaikka hiililaiva ei enää jostain syystä tulisikaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s