Arkkitehtuuri – planeetan tuho vai pelastus?

Julkaisemme nyt neljä kolumnia, jotka Pasi kirjoitti Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn
a
u-lehteen 2011-2112. Ensimmäinen on au:n numerosta 5/2011:

Pasi w50Hei, olen Pasi ja olen arkkitehti. Minulla on lievästi hankala suhde arkkitehtuuriin – tai oikeammin arkkitehtikuntaan. Minun on sanottu muun muassa mollaavan arkkitehtien työtä. Tämän kommentin sain kuulla avauduttuani pari vuotta sitten tv- ja muissa haastatteluissa siitä, kuinka aikoinaan jätin arkkitehdin urani ekologisista syistä. Viestini tulkittiin näin: arkkitehtuuri on epäekologista!

Minulle olikin aikamoinen kunnia vuoden alusta saada SAFAn myöntämä kestävän kehityksen TunnustusPAANU ilmasto- ja ekorakentamistietoisuuden lisäämisestä. Alkuperäinen ammattikuntani oli sittenkin sitä mieltä, että olin oikeilla jäljillä. Vai oliko? Tässäkin lehdessä kerrottiin (AU 2/2011), että lopetin ”arkkitehdin työt ympäristölle haitallisena toimintana”.

Medianhallinta on näköjään hankalaa toimittajana työskentelevällekin. Aivan tällaista viestiä en näet ole halunnut antaa. Kaikki rakentaminen on kyllä sikäli ongelmallista, että se lähtökohtaisesti kuluttaa luonnonvaroja ja lisää energiankulutusta. Itse arkkitehtuurin suhteen viestini kuitenkin on: arkkitehtuuri voi olla yksi keskeinen maailman pelastava voima. Tämän toteutuminen vaatii tosin jo laajempaa ajattelun muutosta.

Maapallo keikkuu ilmastokatastrofin partaalla. Mikä tahansa näillä hetkillä tapahtuva valojen sytytys, television aukaisu tai auton käynnistys voi olla se ratkaiseva teko, joka johtaa sekä Länsi-Antarktiksen että koko Grönlannin mannerjäätiköiden vääjäämättömään sulamiseen. Samasta napsauksesta seuraa myös ilmastovyöhykkeiden siirtyminen kohti napoja eli muun muassa Alppien eteläpuolisen Euroopan kuivuminen.

Henkilökohtaisesti tosin uskon, että tuo ratkaiseva teko on jo tehty. Meren pinnan nousu Helsingin kantakaupungin kattojen tasalle (+20 m) on enää (pitkän) ajan kysymys. Onneksi varmuutta tästä ei kuitenkaan vielä ole, joten toivoa on.

Toisaalta, meristä puhuttaessa on myös syytä muistaa, että iso osa ilmaan päässeestä ylimääräisestä hiilidioksidista imeytyy meriin. Tämän seurauksena ne happamoituvat. Nykymenolla maapallolla ei 40 vuoden päästä ole enää yhtään merialuetta, jolla korallit menestyisivät. Ei yhtään. Arktisilla merillä elävän eläinplanktonin, meriperhosen, lasketaan puolestaan alkavan yksinkertaisesti liueta sille liian happamaksi käyvään veteen jo vuosikymmenen päästä. Tämä uhkaa merten arktista ravintoketjua.

Entä miten tämä kaikki liittyy arkkitehtuuriin? Arkkitehtuuri on halki aikakausien ilmentänyt sen luoneen sivilisaation arvoja ja maailmankuvaa. Se on paitsi vahvistanut vallalla olevia käsityksiä, myös näyttänyt uutta suuntaa. Väitän, että tässä tehtävässään se on ollut yllättävänkin voimakas ja myös salakavala. Me elämme kaiket päivät arkkitehtuurin keskellä, mikä vaikuttaa suoraan alitajuntaamme. Tahdoimme tai emme.

Regensburgin katedraali w500Keskiajan goottilaiset katedraalit ovat kohti taivaita kurottavassa symboliikas-saan ilmeisiä.

Kuva: Pasi Toiviainen.

Nyt kuitenkin inhimillinen kulttuuri on kriisin keskellä. Sen jatkuvuus on uhattuna. Jo aivan nurkan takana kurkkiva ekokatastrofi ei varmaankaan pyyhkäisisi ihmiskuntaa kokonaisuudessaan maapallolta, mutta sivistyksestä tuskin jäisi juuri mitään jäljelle.

Nyt tarvittaisiinkin aivan uudenlainen kestävä kulttuuri. Kulttuuri, joka tiedostaisi maapallon ja sen resurssien rajallisuuden sekä asemoisi ihmisen symbioottiseen suhteeseen muun luonnon kanssa. Ja sitten arkkitehtuuri, joka olisi tuon kulttuurin kuva. Joka maisemaan sopeutuen, luonnonmateriaaleja hyödyntäen ja kasvi-istutuksia rakenteisiin integroiden tekisi uuden ajattelun näkyväksi.

Nykyinen, yhä vain kliinisestä modernismista ammentava arkkitehtuurin valtavirta – ja varsinkin juhlittu WOW!-arkkitehtuuri – ovat mielestäni tähän mennessä onnistuneet lähinnä vain manifestoimaan nykyisen kulttuurimme ongelmia. Ne julistavat elämyshakuisuutta, narsismia, kerskakulutusta ja ihmisen teknologista ylivaltaa luonnon yli. Siten nekin tietysti kuuluvat ihmiskunnan tarinaan, mutta nyt olisi aika kääntää sivua.

Nyt rakennustemme ja kaupunkiemme on muututtava vihreämmiksi – paitsi toiminnoiltaan myös esteettisesti.

Pasi Toiviainen

Advertisements
Kategoria(t): Arkkitehtuuri, Ilmastonmuutos, Kaupunkisuunnittelu, Pasi, Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Arkkitehtuuri – planeetan tuho vai pelastus?

  1. Nimetön sanoo:

    Kiiitos että palasit blogimaailmaan!

  2. Tom Pesch sanoo:

    Kolmasosa maailman energiankulutuksesta tapahtuu rakennuksissa – totta ihmeessä arkkitehtuurilla on tärkeä rooli. Vähemmän ihmistä mairitteleva tosiasia on se, että jo 1970-luvulla osattiin rakentaa passiivitaloja, eikä silti rakennettu.
    No, ehkä 2170-luvulla osataan jo elää luonnon ehdoilla, kuten osattiin 2170-luvulla ennen ajanlaskun alkua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s